First blood - Taistelija (Rambo) 1982
Olen katsonut Rambon noin kolme kertaa. Se on vaan hyvä leffa. Miksiköhän? En tiedä. Toisaaltahan se on ihan typerä leffa, mutta kokonaisuutena se on todella hyvä.
Stallonen roolihahmo on uskottava. Alusta loppuun saakka. Karski, kovia kokenut taistelija saa kilarit ja taistelurooli virittyy kusipäisten poliisien ärsyttävän kohtelun ansiosta päälle. Lopussa John itkee isä-hahmon olkapäätä vasten kuin pikku lapsi. Hänkin tarvitsee loppujen lopuksi vain ison halin.
Läpi elokuvan kulkee kysymys, kannattiko Ramboa mennä ärsyttämään. Se tekee elokuvasta herkullisen. Mitä kaikkea seuraa siitä kun idiootti virkamies, joka ei voi antaa yhtään periksi ärsyttää hullun psykoosin partaalle? Siitä on kysymys Rambossa. Sitä saa mitä tilaa. "Ei tainnut tyttö tietää ettei..." kannata ärsyttää Ramboa.
Rambon kouluttajan rooli sopii mainiosti elokuvaan. Hän on ainoa, joka ymmärtää Ramboa ja antaa varmasti anteeksi pikku kylän tuhoamisen ja muutaman tapon siinä sivussa. Eihän se ollut Rambon vika. Eihän?
torstai 30. huhtikuuta 2015
perjantai 3. huhtikuuta 2015
Nuija ja tosinuija 2
Tuli katsottua tuo Nuija ja tosinuija 2, koska traileri lupaili hauskaa leffaa ja Jim Carrey nyt on hyvä koomikko, useimmiten ainakin.
Päähenkilöt olivat liiankin idiootteja. 14-vuotias tyttäreni tunsi roolihahmoja kohtaan myötähäpeää, mikä blokkasi hänen nauruhermoissaan kulkevat impulssit. Minusta leffa oli monin paikoin hauska, mutta saada kahden idiootin idiootit toilailut naurattamaan tarpeeksi ja koko leffan ajan, se on haastavaa. Idioottihuumorin teko on erittäin vaativaa puuhaa ja se ei minun mielestäni tässä leffassa toimi tarpeeksi hyvin, että voisin suositella leffaa.
Juoni toimii, mutta näyttelijätyössä (tai ehkä näyttelijöiden ohjaamisessa) on parannettavaa. Miksi idioottihuumorileffan pahikset ovat yleensä aina niin pökkelöissä rooleissa, että ilmeitäkin on heille suotu enintään kaksi: "minä olen vihainen", "kohta minä raivostun". Ja onhan siellä se kolmaskin ilme, kun ilkeä juoni on punottu. Ai niin ja lopussa se hämmästys.
Milloin sopisi katsoa tämä leffa? Silloin, kun on liian väsynyt tekemään mitään, mutta ei saa unta.
Päähenkilöt olivat liiankin idiootteja. 14-vuotias tyttäreni tunsi roolihahmoja kohtaan myötähäpeää, mikä blokkasi hänen nauruhermoissaan kulkevat impulssit. Minusta leffa oli monin paikoin hauska, mutta saada kahden idiootin idiootit toilailut naurattamaan tarpeeksi ja koko leffan ajan, se on haastavaa. Idioottihuumorin teko on erittäin vaativaa puuhaa ja se ei minun mielestäni tässä leffassa toimi tarpeeksi hyvin, että voisin suositella leffaa.
Juoni toimii, mutta näyttelijätyössä (tai ehkä näyttelijöiden ohjaamisessa) on parannettavaa. Miksi idioottihuumorileffan pahikset ovat yleensä aina niin pökkelöissä rooleissa, että ilmeitäkin on heille suotu enintään kaksi: "minä olen vihainen", "kohta minä raivostun". Ja onhan siellä se kolmaskin ilme, kun ilkeä juoni on punottu. Ai niin ja lopussa se hämmästys.
Milloin sopisi katsoa tämä leffa? Silloin, kun on liian väsynyt tekemään mitään, mutta ei saa unta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)