As below, so above

Olen katsonut kohtuu paljon kauhu-leffoja. Kaksi niistä on ollut oikeasti pelottavia. As below, so above on niistä toinen. Kun olen lukenut arvosteluja tästä leffasta, tajuan että pelon ja kauhun kokemus on niin yksilöllistä, että toisia tämä leffa ei säväytä lainkaan. Minun kohdallani asia oli niin, että hyvä että uskalsin katsoa sitä. Ehkä ahtaat paikat maan alla eivät ole minulle mukavia kokemuksia ja siitä kumpuaa pelkoni, tiedä häntä.
Kuvaustekniikka on yksi tekijä, mikä tekee elokuvasta paljon uskottavamman kuin jokin Hollywoodin laatuleffa sovinnaisine kuvakulmineen. Tällä tyylillä päästää paljon paremmin mukaan katakombeihin ja minun kohdallani kaikki efektit toimivat erittäin hyvin. En todellakaan pitkästänyt hetkeksikään, vaan leffa tarjosi minulle järkyttävää settiä koko rahalla. Tiedän arvoisteluista päätellen, että joillekin tämä leffa toimii tuutu-lauluna unten maille, mutta katso itse, niin tiedät miten se sinuun uppoaa!

MAD MAX: FURY ROAD

Tässä on Leffa. Tarina on synkkä, miljöö lohdutonta ja päähenkilöt vähäpuheisia. Elokuva on onnistunut seuraavilla osa-alueilla erinomaisesti: uskottavuus, visuaalisuus, toimintakohtaukset ja tunnelmat. Kahdeksankymmentäluvun toimintaelokuvissa tappelukohtaukset menivät niin, että yleensä iskun vastaanottoja suunnilleen työnsi kädet sivuilla naamaansa lyöjälle tai sitten lyöjä löi niin pitkällä saatolla, että lyönnin torjuminen varmasti saatiin purkkiin. Fury roadissa kun tapellaan ja taistellaan, vedetään niin täysillä ja tosissaan koko ajan, että edes katsoja ei ehdi reagoida lyönteihin eikä pommeja ole aikaa potkaista takaisin vihollisjengin autoon. Jos ennen taistelukohtaukset olivat hitaampia kuin todellisuudessa niin Fury roadissa ne etenevät niin hengästyttävää tahtia, ettei siinä näytä jäävä kenellekään aikaa miettiä, mitä nyt tapahtuu tai mitä nyt pitäisi tehdä. Pommi räjähti jo ennen kuin ehdit edes säikähtää sitä.
Vastapainoksi elokuvassa on myös hienoja tunnelmallisia ja rauhallisia kohtauksia, mutta niissäkin visuaalisuudesta on huolehdittu niin, että jos henki ei salpaudu kiihkeä toiminnan vuoksi, se salpautuu maiseman ja värien vuoksi.
Summa summarum, loistava elokuva, vaikkakin synkkä ja jopa hivenen ahdistava. Viisi tähteä!

RAMBO!

First blood - Taistelija (Rambo) 1982

Olen katsonut Rambon noin kolme kertaa. Se on vaan hyvä leffa. Miksiköhän? En tiedä. Toisaaltahan se on ihan typerä leffa, mutta kokonaisuutena se on todella hyvä.
Stallonen roolihahmo on uskottava. Alusta loppuun saakka. Karski, kovia kokenut taistelija saa kilarit ja taistelurooli virittyy kusipäisten poliisien ärsyttävän kohtelun ansiosta päälle. Lopussa John itkee isä-hahmon olkapäätä vasten kuin pikku lapsi. Hänkin tarvitsee loppujen lopuksi vain ison halin.
Läpi elokuvan kulkee kysymys, kannattiko Ramboa mennä ärsyttämään. Se tekee elokuvasta herkullisen. Mitä kaikkea seuraa siitä kun idiootti virkamies, joka ei voi antaa yhtään periksi ärsyttää hullun psykoosin partaalle? Siitä on kysymys Rambossa. Sitä saa mitä tilaa. "Ei tainnut tyttö tietää ettei..." kannata ärsyttää Ramboa.
Rambon kouluttajan rooli sopii mainiosti elokuvaan. Hän on ainoa, joka ymmärtää Ramboa ja antaa varmasti anteeksi pikku kylän tuhoamisen ja muutaman tapon siinä sivussa. Eihän se ollut Rambon vika. Eihän?

Nuija ja tosinuija 2

Tuli katsottua tuo Nuija ja tosinuija 2, koska traileri lupaili hauskaa leffaa ja Jim Carrey nyt on hyvä koomikko, useimmiten ainakin.

Päähenkilöt olivat liiankin idiootteja. 14-vuotias tyttäreni tunsi roolihahmoja kohtaan myötähäpeää, mikä blokkasi hänen nauruhermoissaan kulkevat impulssit. Minusta leffa oli monin paikoin hauska, mutta saada kahden idiootin idiootit toilailut naurattamaan tarpeeksi ja koko leffan ajan, se on haastavaa. Idioottihuumorin teko on erittäin vaativaa puuhaa ja se ei minun mielestäni tässä leffassa toimi tarpeeksi hyvin, että voisin suositella leffaa.

Juoni toimii, mutta näyttelijätyössä (tai ehkä näyttelijöiden ohjaamisessa) on parannettavaa. Miksi idioottihuumorileffan pahikset ovat yleensä aina niin pökkelöissä rooleissa, että ilmeitäkin on heille suotu enintään kaksi: "minä olen vihainen", "kohta minä raivostun". Ja onhan siellä se kolmaskin ilme, kun ilkeä juoni on punottu. Ai niin ja lopussa se hämmästys.

Milloin sopisi katsoa tämä leffa? Silloin, kun on liian väsynyt tekemään mitään, mutta ei saa unta.